Valikko Sulje

Demarinaiset kehottavat hallitusta perääntymään pakkopaketista

Sosialidemokraattiset Naiset on kauhuissaan Sipilän hallituksen mustan tiistain päätöksistä.

– Hallitusta on jatkuvasti arvosteltu tasa-arvoasioiden unohtamisesta. Surullisena kuuntelinkin tiistaina kolmen miehen selostusta tiedotusvälineistä, joissa he kertoivat päätyneensä leikkaamaan suomalaisilta tärkeää työtä tekeviltä naisilta, toteaa puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.

Hallituksen päätökset iskevät kipeästi palvelualoilla ja julkisella sektorilla työskenteleviin pienipalkkaisiin naisiin. Vaikutukset näkyvät monien raskasta vuorotyötä tekevien naisten elämässä. Naiset tuottavat lähes kaikki hoiva-, hoito- ja terveyspalvelut. Työssäkäyvä joukko raataa voimiensa äärirajoilla pienellä palkalla, ja heistä suuri osa jo varttuneempaa väkeä.

Hallitus sysää vastuun naisille esityksillään leikata ylityö- ja sunnuntaikorvauksia, lyhentää lomia, muuttaa arkipyhät sekä ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi. Kyse on naisista, jotka ruokkivat, auttavat, siivoavat ja kantavat sekä käytännöllistä että taloudellista vastuuta meidän kaikkien hyvinvoinnista. Tätä työtä on tehtävä, kun on tarve, myös virka-ajan ulkopuolella.

 – Ymmärtävätkö Sipilän hallituksen ministerit, mitä aiotut toimenpiteet tarkoittaisivat ihmisen arkeen? Tuppurainen kysyy.

Vain osaava ja jaksava, työn vaativuutta vastaavaa palkkaa saava työntekijä tuottaa laadukkaita palveluita.

Myös lapsiperheet ovat suurimpien kärsijöiden joukossa. Nyt hallitus ottaa äitien palkasta samaan aikaan kun päivähoitomaksut nousevat. Hallituksen onkin syytä nyt tehdä perinpohjaiset selvitykset leikkausten vaikutuksista.

– Vähintä, mitä hallituksen herrat voivat tehdä, on selvittää esitystensä kustannus- ja hyvinvointivaikutukset sekä se, miten eri päätökset osuvat miehiin ja naisiin, Tuppurainen vaatii.

Sosialidemokraattiset Naiset kehottaa hallitusta perääntymään hankkeessaan. – Vaalitaan tasa-arvoa ja sopimusyhteiskuntaa, niin saamme Suomen kestävään nousuun, Tuppurainen sanoo Sipilälle.