Fysiikan opiskelija Joni Ollikainen: ”Tämän aatteen vuoksi haluan kantaa korteni kekoon”

Joni Ollikainen

Pohjois-Suomen demarinuorten puheenjohtajana vuoden vaihteessa aloittava Joni Ollikainen lähti mukaan demaritoimintaan EU-vaalien alla. Vaikka Ollikainen oli tutustunut puolueen periaatteisiin jo aiemmin, lopullisen päätöksen mukaan lähtemisestä hän teki tavattuaan yliopistolla kampanjoivan Liisa Komminahon.

– Kyselin häneltä toiminnasta ja totesin, että tämän aatteen vuoksi haluan itsekin kantaa korteni kekoon. Olin toki tutustunut jo aiemmin eri puolueiden ohjelmiin.

Politiikan aloista Ollikainen kokee itselleen erityisen läheiseksi sosiaalipolitiikan. – Olen toiminut myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa sosiaalipolitiikasta vastaavana jäsenenä.

Ensi vuonna puhutaan varmasti paljon sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta ja järjestelymalleista. Ollikainen aloittaa uutena myös Oulun työväenyhdistyksen johtokunnassa ja Oulun sosialidemokraattisen piirin hallituksessa, joten hän pääsee varmasti osallistumaan aktiivisesti aihetta käsitteleviin keskusteluihin.

Huolena maksut ja pakkolait

Joni Ollikainen on lähdössä ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleihin. – Kuntapolitiikassa haluan tuoda esille erityisesti nuorten näkökulmaa. Oulun asukkaiden keski-ikä on alhainen, joten haluan että nuorten ääni kuuluu myös kunnan päätöksenteossa.

Hallituksen tekemä päätös, jonka mukaan terveyspalveluiden maksuja voidaan korottaa 30 prosenttia huolestuttaa Ollikaista. – Sitä ei pitäisi missään nimessä toteuttaa Oulussa, hän toteaa tiukasti.

Muutoinkaan Ollikainen ei ole tyytyväinen nykyisten päättäjien linjauksiin. – En ole missään määrin tyytyväinen hallituksen toimiin. Valmisteilla oleva pakkolakipaketti kuulostaa huolestuttavalta, sillä siinä puututaan yhteiskunnan sopimusvapauteen.

Joni Ollikainen fysiikan opiskelija, ja hän uskoo päätyvänsä tulevaisuudessa tutkijaksi. On kuitenkin selvää, että tällä nuorella miehellä on paljon annettavaa myös oululaiselle sosialidemokratialle.

 
Sanna Husa

Comments are closed