Valikko Sulje

Janne-Pekka Niemimäki: Työttömyys on ongelma joka ei katoa rankaisemalla

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa 9.4.2018

Niemimäki_Janne-Pekka

On fakta, että työttömyys on suuri ongelma Suomessa. Ongelman korjaamisen on tähdännyt hallituksen työttömyysturvan uudistus eli niin kutsuttu aktiivimalli. Työttömyysturva heikentyy 4,65 prosentilla, ellei työtön ole tarkastelujakson aikana täyttänyt aktiivisuusehtoja. Näihin kuuluvat esimerkiksi työskentely vähintään 18 tuntia palkallisessa työsuhteessa, tai ansaitsemalla yritystoiminnalla yrittäjän työssäoloehdon suuruinen summa. Työttömän tulee myös osallistua TE-toimiston koulutuksiin.

Käytännössä aktivointi tapahtuu työttömyysturvan leikkaamisen uhalla. Tämä eriarvoistaa työttömiä, sillä töitä ei välttämättä saa aktiivisesta hakemisesta huolimatta. Yle uutisoi 28.3.2018 kuinka aktiivimallin leikkuri iskee noin 116 000 suomalaiseen. On totta, että aktiivimalli tulee aktivoimaan osaa työttömistä mutta oikeanlaisilla uudistuksilla työllisyysaste nousisi myös pysyvästi.

Suomen työttömyysturva tarvitsee uudistamista ja työllistymistä haittaavien kannustinloukkujen purkamista, mutta hallituksen yrityksissä uudistaa työttömyysturvaa ei vaikuta olevan selvää linjaa. Mihin unohtui esimerkiksi perustulokokeilu, joka oli kaikilta osin aktiivimallin vastakohta? Perustulo helpottaisi erityisesti osa-aikaisissa työsuhteissa olevien arkea ja kannustaisi ottamaan vastaan myös lyhyitä työsuhteita.

Erilaisten etuuksien uudistamisen lisäksi työttömyyden voittaminen vaatii muitakin aktiivisia toimia yhteiskunnalta. Esimerkiksi yksilölliset TE-palvelut helpottaisivat työttömänä olevalle sopivan työn ja koulutuksen löytämistä. Tampereella kokeiltu yksilöityjen TE-palvelujen malli antoi rohkaisevia tuloksia pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä. Työttömyys voi johtua eri tekijöistä, kuten esimerkiksi mielenterveysongelmista. Yksilölliset TE-palvelut auttaisivat muun muassa työllistymistä haittaavien tekijöiden havaitsemisessa ja asiakkaat voidaan ohjata oikeanlaisiin jatkotoimenpiteisiin tarvittaessa.

Jotkin työpaikat tulevat väistämättä katoamaan tekniikan kehityksen ja globaalin kilpailun myötä. Hyvä ja saatavilla oleva koulutus takaa sen, että suomalaisella yhteiskunnalla on tulevaisuudessa osaavia yrittäjiä ja työntekijöitä joilla vastata globaalin kilpailun asettamiin haasteisiin. Panostamalla myös elinikäiseen oppimiseen kyettäisiin ehkäisemään näistä tekijöistä johtuvia lieveilmiöitä.

Työttömyyttä vastaan voi taistella monin eri keinoin. Työttömyysturvan uudistuksen tulee olla osa suurempaa kokonaisuutta jossa toimivilla palveluilla ja koulutuksella luodaan takaisin työelämään ohjaava turvaverkko. Mitä enemmän työikäisiä on mukana työelämässä, sitä paremmat mahdollisuudet on myös rahoittaa hyvinvointipalveluita tulevaisuudessa. Oulun demariopiskelijat ja -nuoret toivovat niin nykyisiltä kuin myös tulevilta päättäjiltä tulevaisuuteen katsovaa ja ihmisarvoista työllisyyspolitiikkaa.

 

Oulun Demariopiskelijat – OOSY ry
Oulun Demarinuoret – OSNO ry

Janne-Pekka Niemimäki, Hallituksen jäsen