Valikko Sulje

Järjestötoimitsija Sanna Husa: Hyvä hallitus, suomalaiset eivät ole törppöjä!

21052016 Valokuvaus Koljonen (58)

Kaikki tietävät sen ihmistyypin, joka on liikenteessä valmis rysäyttämään vaikka kolarin osoittaakseen toisen autoilijan olevan väärässä. En väistä, sillä minulla on etuajo-oikeus!

Etuajo-oikeuksien poistaminen ei tietenkään parantaisi tilanne, vaan päinvastoin. Ilman liikennesääntöjä kolareita sattuisi enemmän. Oikeuksien muuttamisen sijaan on pyrittävä muuttamaan näitä liikennetörppöjä. Onneksi heitä on kuitenkin varsin vähän.

Hallitus ja varsinkin sen pääpuolueet keskusta ja kokoomus ovat valinneet toisenlaisen, järjenvastaisen toimintatavan. Hallituksen mielestä toimivien oikeuksien vieminen tai heikentäminen on hyvä tapa toimia. Lisäksi hallituksella on, kauniisti ilmaistuna, varsin skeptinen kuva ihmisistä.

Vasta hyväksytty aktiivimalli on tästä hyvä esimerkki. Suomessa ihmisillä on työttömäksi jäätyään oikeus työttömyysturvaan. Aktiivimallin astuessa voimaan työttömän on osoitettava aktiivisuutensa tekemällä työtä, ansaitsemalla tuloja yrittäjyydellä tai osallistumalla aktiivitoimenpiteisiin. Mikäli työtön ei ole aktivoitunut kolmen kuukauden arviointijakson aikana, hänen työttömyysturvaansa alennetaan.

Kuulostaa siltä, ettei hallitus usko työttömien olevan työttömiä työn puutteen vuoksi. Ajatuksena on, että laitetaan oikeuksia pienemmäksi, niin kyllä ne töihin lähtee!

Tosiasiassa työllistyminen on usein erittäin hankalaa. Aktiivisesti töitä hakevia ihmisiä ei ainakaan auta hallituksen asenne, joka tuntuu olevan, että työttömyydessä on kyse vain liikennetörppöjen kaltaisista oikeuksien väärinkäyttäjistä.

Sama ajattelutapa heijastui, kun hallitus puuttui subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen. Päätöstä tehtäessä ajateltiin vanhempien vievän lapsia varhaiskasvatuksen pariin koko päiväksi, vaikka lyhyt käväisykin riittäisi. Että törpöt vanhemmat ne vain oleskelee kotona, kun yhteiskunta hoitaa lapset! Hallitus ei luota siihen, että vanhemmat osaavat itse arvioida tarpeellisen varhaiskasvatuksen määrän. Tästä päätöksestä kärsivät valitettavasti alle kouluikäiset lapset.

Joulu on hyvän mielen aikaa. Hyvä hallitus, voisitteko tekin ajatella joulun aikana ihmisistä hyvää? Ette pitäisikään suomalaisia täysin törppöinä? Ajattelutavan muutos voisi johtaa inhimillisempään politiikkaan vuonna 2018.

 

Kirjoittaja Sanna Husa on Oulun sos.dem. työväenyhdistyksen järjestötoimitsija