Valikko Sulje

Maksuton toinen aste on tulevaisuusinvestointi!

Politiikka on arvovalintoja. Eduskunnan sivistysvaliokunta kaatoi pari viikkoa sitten yli 53000 allekirjoitusta keränneen aidosti maksutonta toista astetta ajaneen kansalaisaloitteen. Syyksi päätökselle ilmoitettiin muotoseikka, vaikka todellisuudessa päättäjillä oli kaikki mahdollisuudet viedä aloitetta eteenpäin. Juha Sipilän hallitukselle tyypilliseen tapaan tarpeelliset tulevaisuusinvestoinnit jätetään toteuttamatta lyhytkatseisen leikkauspolitiikan vuoksi.

On fakta ettei pelkkä peruskoulu enää riitä työmarkkinoilla pärjäämiseen. Työelämä on jatkuvassa murroksessa ja peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on laskenut 1980-luvulta alkaen huomattavasti. Koulutus on avain menestykseen työelämässä ja nuorten koulutusasteen nostamiseksi tarvitaan uudistuksia.

Vaikka toisen asteen opinnot ovat Suomessa maksuttomia peruskoulun tavoin, opiskelijoiden odotetaan kustantavan omat oppimateriaalinsa. Tietyillä aloilla nämä kustannukset voivat nousta jopa tuhansiin euroihin. Aidosti maksuttoman toisen asteen myötä opintojen kustannukset eivät jäisi enää nuorten maksettavaksi vaan yhteiskunta kustantaisi opinnoissa tarvittavat materiaalit ja välineet.

Aidosti maksuton toinen aste ennaltaehkäisisi taloudellisten syiden vuoksi opiskelun keskeyttämistä, ja madaltaisi myös kynnystä aloittaa opiskelu. Ilman koulutusta olevilla nuorilla on muita huomattavasti suurempi riski jäädä työttömäksi tai syrjäytyä. Menestyminen elämässä ei saa katketa opiskelun kalleuteen, siksi kaikille nuorille on taattava yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskeluun.

Sivistysvaliokunnan päätös hylätä kansalaisaloite on isku vasten kasvoja nuorille ja kaikille aloitteen allekirjoittaneille. Monelle nuorelle aloitteen allekirjoittaminen oli ensimmäisiä poliittisia tekoja elämässä. Poliittisen järjestelmän uskottavuutta on tällaisen välinpitämättömyyden jälkeen hyvin vaikea puolustella. Miksi meidän nuorten tulisi äänestää jos meitä ei yksinkertaisesti kuunnella?

Mutta juuri siksi nuorten tuleekin lähteä liikkeelle ja äänestää eduskuntavaaleissa 14.4.  Tuolloin päätetään jatkuuko kurjistava nykymeno vai rakennetaanko Suomesta jälleen sosiaalisesti kestävä ja oikeudenmukainen jokaiselle tämän iästä, taloudellisesta asemasta ja taustasta riippumatta. SDP seisoo nuorten takana tässä asiassa ja koulutuksen yhdenvertaisuuden edistäminen onkin sosialidemokraattien keskeisimpiä tavoitteita kevään eduskuntavaaleissa. 

Niemimäki_Janne-Pekka_vt

 

Janne-Pekka Niemimäki, Oulun SDP:n eduskuntavaaliehdokas