Valikko Sulje

Markku Kainulainen: Kuunteleeko hallitus?

Teksti on julkaistu aiemmin Sanomalehti Kalevassa.

kainulainen6432ter_web

Hallituskauden viimeinen kehysriihi osoitti, ettei hallitukselta juurikaan tipu ymmärrystä maamme vähävaraisille ja heikko-osaisille. Koko kauden harjoitettu linja, jossa leikkaukset on kohdistettu yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa oleviin, on ollut käsittämätöntä ja karmeaa katseltavaa. Etenkin, kun ennen viime eduskuntavaaleja annettiin lupauksia, ettei opiskelijoiden, lapsiperheiden, eläkeläisten ja muiden tuensaajien euroista leikata.

Eläkkeensaajien Keskusliitto ihmettelee maan hallituksen välinpitämättömyyttä eläkkeensaajia kohtaan. Nyt luvattu takuueläkkeeseen suunnattu noin 9 euron kuukausikorotus (yhteensä 10 miljoonaa euroa, koskettaa reilua 100 000 henkeä) sekä lääkekaton laskemiseen kohdennettava 5 miljoonaa euroa ovat liian pieniä toimia hallituskaudella tehtyjen leikkausten ja indeksijäädytyksen rinnalla.

Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen, EKL varoitti tehtyjen säästöpäätösten ja suunnitelmien vaikutuksista heikommassa asemassa oleviin kansalaisiimme. Kaikki sen jälkeen tehdyt tutkimukset ja selvitykset ovat vain vahvistaneet tuolloin esittämiämme huolia. Leikkausten perusteena ja oikeutuksena on käytetty valtion talouden heikkoa tilannetta ja näkymää. Nyt kun tuo näkymä on muuttunut ja talous kääntynyt kasvuun, olisi ollut kohtuullista, että siitä olisivat päässeet osalliseksi myös ne, joilta on suhteessa viety eniten.

Olisi ollut toivottavaa, että edes vuoden vaihteessa tehdyt perusturvan indeksijäädytykset olisi kompensoitu ja ensi vuodelle suunnitellusta indeksijäädytyksestä luovuttu. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n laskelmien mukaan tällä olisi ollut kustannukset 200 miljoonaa euroa. EKL on pitänyt hallituksen eriarvoistavasta politiikasta ääntä koko hallituskauden ajan. Viime syksynä jouduimme jo toteamaan, että hallitus kuulee, muttei kuuntele.

Hallitus on päätöksillään ja poliittisilla valinnoillaan osoittanut, että se ei välitä vähävaraisimmista. Tutkitusti (TNS Gallup, Huomisen kynnyksellä 2016 -tutkimus) eläkkeensaajat kokevat, ettei heidän äänensä kuulu yhteiskunnassamme tarpeeksi. Hallituksen kehysriihi oli tästä taas esimerkki.

 

Markku Kainulainen
Oulun Eläkkeensaajat ry