Valikko Sulje

Paperityöntekijä Sami Kyllönen: ”Valittamisen kulttuurista päästävä”

Sami Kyllönen3
Kuntavaaliehdokas Sami Kyllönen on huomannut, että vaikeat ajat passivoivat ihmisiä.

42-vuotias Sami Kyllönen ei ole niitä ihmisiä, jotka valittavat asioista tekemättä itse mitään. Kun poikien jalkapallojoukkuetta valmentava Kyllönen huomasi arkipäivien käyvän lapsille rankoiksi, päätti hän yrittää totutusta poikkeavaa päivärytmiä.

”Lapset lähtevät usein pitkän koulupäivän ja iltapäiväkerhon jälkeen vielä väsyneinä harrastuksiin. Ajattelin, että vuorotyöntekijänä voin käydä vetämässä omalle joukkueelleni harjoituksia myös päivisin. Nykyään pidämme harjoitukset perjantaisin iltapäivisin, iltapäiväkerhon aikana. Kello 16 on sitten pojilla sekä koulu että harrastukset hoidettu ja mahdollisuus viettää aikaa perheen ja kavereiden kanssa.”

Kyllönen toteaa, että vastaavat ihmisten arkea parantavat ratkaisut ovat mahdollisia vain, mikäli eri osapuolet ovat valmiita toimimaan joustavasti ja ilman turhaa byrokratiaa. ”Me saimme Talvikankaan koulun rehtorilta luvan käyttää kenttää ennen virallisten vuorojen alkua”, hän mainitsee esimerkiksi.

Kyllönen tietää, että järkeviä päätöksiä voi edesauttaa parhaiten osallistumalla itse niiden tekemiseen. Siksi hän on ehdokkaana huhtikuun kuntavaaleissa.

Isyys antaa näkökulmia

Talvikankaalla asuvan Kyllösen omaan perheeseen kuuluvat avovaimon lisäksi 4- ja 9-vuotiaat pojat. Pienten lasten isänä Kyllönen on seurannut tarkasti varhaiskasvatuskeskustelua.  ”Päiväkotien ryhmäkoot ovat suurentuneet. Erityistä varhaiskasvatusta tarvitsevat lapset jäävät ilman sitä, koska he joutuvat olemaan suurten ryhmien mukana. Rahaa on ilmeisesti tähän varattu, mutta se ei ohjaudu käytännön työhön”, hän murehtii.

Kuten luonnollista on, katsoo perheenisä helposti tulevaisuuteen. Kyllönen haluaa kehittää Oulusta rohkean kaupungin. ”Toivon, että pystymme tekemään kuntatasolla ennakkoluulottomia ja positiivisia päätöksiä. Valittamisen kulttuurista on päästä pois.” Kyllönen uskoo, että Oululla on paljon potentiaalia esimerkiksi matkailukaupunkina.

Työpaikalle aktiivisuutta

Ammatiltaan Kyllönen on paperityöntekijä. Hän on työskennellyt samalla tehtaalla jo 20 vuotta. Työpaikallaan Kyllönen on kiinnittänyt huomiota yhteen ikävään ilmiöön. ”Aika moni toteaa vaalipäivän jälkeen, että taas jäi äänestämättä.”

Kyllönen on huomannut, että vaikeat ajat ovat passivoineet ihmisiä. Myös niitä, jotka eivät ole itse kärsineet esimerkiksi työpaikkojen vähenemisestä.

”Tehdastyöläiset, jotka ovat onnistuneet säilyttämään työpaikkansa tässä myllerryksessä, ovat suhteellisen tyytyväisiä kaiken jatkuessa niin kuin ennenkin. Sen vuoksi he jäävät passiiviseksi ja jättävät äänestämättä.”  Kyllönen toivoo, että hänen ehdokkuutensa aktivoi työyhteisöä äänestämään ja myös osallistumaan ammattiyhdistysliikkeen toimintaan.

Oman kuntavaalikampanjansa Kyllönen on jo aloittanut. ”Sosiaalinen media on jo tavallaan otettu haltuun ja siihen tehty strategiaa. Lisäksi minulla on muutaman henkilön ideariihi, jotka ovat mukana tekemässä kampanjaa.” Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9.4., joten Kyllösellä on hyvin aikaa kampanjansa toteuttamiseen.

 

teksti ja kuva: Sanna Husa