Esikoiseni aloitti koulutaipaleensa tänä syksynä. Ensimmäinen koulupäivä jännitti koko perhettä, vaikka erityisiä huolia meillä ei koulunkäynnin suhteen olekaan. Koulutie on tuttu ja turvallinen, samalle luokalle on sijoitettu esikoulusta tuttu kaveri ja ennen kaikkea uusi koululainen lähti opintielle avoimin mielin.
Varmasti lähes jokaisen ekaluokkalaisen vanhemman mielessä käy kuitenkin yksi asia: ”On ne vain vielä niin pieniä”. Ja niinhän se on, että koulunsa aloittava 6- tai 7-vuotias ei ole vielä läheskään valmis itsenäisyyteen. Hän tarvitsee aikuisen turvaa ja huolenpitoa jatkuvasti.
Oman ekaluokkalaiseni lyhyin koulupäivä kestää kaksi tuntia. Erilaisilla hoito- ja työvuorojärjestelyillä olemme huolehtineet, ettei hän joudu olemaan tuntikausia yksin ennen meidän vanhempien kotiutumista. Koulu ei siis itsessään tarjoa turvaa koko päiväksi, vaan lisäksi tarvitaan toimintaa iltapäiville ja joskus aamupäivillekin. Sellaista toimintaa on kunnissa tarjolla vaihtelevasti. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila totesi hiljattain, että lapsia jää aamu- ja iltapäivätoiminnan piiristä pois esimerkiksi siksi, ettei sitä ole tarjolla riittävästi tai koska toiminnan maksut muodostuvat perheelle kynnyskysymykseksi.
Kuulostaa hurjalta, etteivät kaikki vanhemmat voi tarjota lapselleen hoitoa rahan puutteen vuoksi. Totuus voi olla kuitenkin vielä paljon karumpi kuin muutama yksinäinen tunti iltapäivisin. Koulupäiväkään ei ole kaikille turvallinen ja ilmapiiriltään hyvä. Pelastakaa lapset -järjestön tekemän kyselyn mukaan 69 prosenttia lapsista, jotka tuntevat olevansa vähävaraisista perheistä, ovat joutuneet alakoulussa kiusaamisen uhriksi. 69 prosenttia! Hyvin toimeen tulevien perheiden lapsilla vastaava luku on 40 prosenttia.
Räikeä epätasa-arvoisuus lasten kesken ei lopu peruskoulun päätyttyä. Suomea kehutaan juhlapuheissa tasa-arvoisen koulutuksen maaksi, mutta totuus on, että monen nuoren koulutie päättyy peruskouluun rahan puutteen vuoksi. Toinen aste vaadittavine kirjoineen ja muine välineineen käy monelle perheelle liian kalliiksi, tai perheen rahat ohjautuvat esimerkiksi vanhempien liiallisen päihteiden käytön vuoksi vääriin asioihin.
Peruskoulunsa päättävät ovat alaikäisiä, eivätkä he ole valmiita täysin itsenäiseen elämään. Turva ja huolenpito tuntuvat heistä edelleen hyvältä. Eikö meidän aikuisten tehtävä olisi tarjota heistä jokaiselle mahdollisuus koulutukseen? Pelkkä peruskoulun päättötodistus on nykyään heppoinen työkalu hyvän elämän rakentamiseen.
Esikoiseni aloitti ensimmäisen kouluvuoden tänä vuonna yhdessä noin 61 000 muun suomalaislapsen kanssa. Sydämeeni sattuu näitä pieniä kulkijoita katsellessani, kun ajattelen, miten pahasti eriarvoisuus joihinkin heistä osuu ennen aikuisuutta.
Tehdään sosialidemokraattisten arvojen mukaisesti kaikki mahdollinen, jotta tulevien ekaluokkalaisten polku on tasa-arvoisempi.
Sanna Husa
Kirjoittaja on järjestötoimitsija Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry:ssä
Ps. Tutustuthan SDP:n perhepolitiikkaan ja puolueen perhepakettiin? Puolue tavoittelee muun muassa:
- Joustavan koulupäivän edistämistä. Koulupäivien yhteyteen voitaisiin luoda harrastustoimintaa, ja näin lapset saisivat turvaa pidemmäksi ajaksi kuin muutamaksi tunniksi.
- Toisen asteen maksuttomuutta.
- 5 lisämiljoonaa kotipalveluiden järjestämiseksi sekä tukimallin luomista vaikean murrosiän ajaksi.