Valikko Sulje

Tanja Tiaisen puhe vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla

20160501_100359

Hyvät kuulijat,

Minulla on kunnia pitää Oulun sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtajana tämä juhlapuhe tänään täällä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla.

Olin itse vuosi sitten ensimmäistä kertaa haudoilla mukana ja vaikutuin syvästi. Tämä on sen kaltaista historiaa, joka on vieläkin lähihistoriaamme ja onkin harmillista, että siitä niin vähän puhutaan. Sen vaikutukset ovat kuitenkin säilyneet; ne ovat täällä ja tänään.

Vieläkin tästä sodasta on paljon tarinoita kertomatta ja historiaa kirjoittamatta.

Myös uusia tutkimustuloksia on julkaistu vastikään, kun yhteiskuntatieteiden maisteri Marjo Liukkonen lisensiaattitutkimuksessaan Hennalan naismurhat 1918 avasi Hennalan vankileirin tapahtumia. On väitetty, että housuihin pukeutuneiden ja naispataljoonaan kuuluvien naisten teloitukset olisivat myytti. Liukkosen tutkimuksen mukaan valkoiset teloittivat ilman oikeudenkäyntiä 218 punaista naista Hennalan vankileirillä Lahdessa vuoden 1918 sisällissodan lopussa. Teloitusten yhtenä yllykkeenä oli rotuhygienia. Tutkijan tulkinnan mukaan sen avulla tahdottiin karsia turmeltuneina ja korskeina pidetyt punaiset naissotilaat, jotka nähtiin uhkana porvariston puhtaalle seksuaalisuudelle. Aiemmista tutkimuksista poiketen Liukkosen tutkimuksesta käy myös ilmi, että leirillä kuoli runsaasti alle 14-vuotiaita lapsia.

Omassa suvussanikin kulkee tarina Albert isopapastani, joka teloitettiin joukkohautaan punaisena Karjalassa. Tarinaan liittyy vahvasti Isomummoni Fiina, joka yöllä haki Albertin ruumista joukkohaudasta. Albert oli kuin olikin hengissä joukkohaudassa 6 luodinreikää ruumiissaan. Albert-isopappa eli pitkän ja kiivasluonteisen elämän ja tarina jatkoi elämäänsä suvussamme.

Ne arvot, joiden puolesta punaiset lähes sata vuotta sitten taistelivat, ovat edelleen arvoja, jotka vaativat puolestapuhujansa. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä nykypäivänäkään. Tämän hetkinen porvarihallitus heikentää työntekijöiden asemaa, luokkayhteiskuntaa rakennetaan kovalla tahdilla, puheet kovenevat ja vähäosaisten palveluita ja elinoloja heikennetään. Samaan aikaan osa väestöstä rikastuu rikastumistaan ja hyväosaiset sulkevat silmänsä ja ajattelevat köyhyyden, työttömyyden ja sairauden olevan ihmisen itsensä valinta.

Samaan aikaan maailmassa sodat, ihmisoikeusrikkomukset, kriisit lisääntyvät ja niiden vaikutukset näkyvät myös Euroopassa ja Suomessa. Lintukotoja ei ole enää. Ihmiset ovat lähteneet kodeistaan levottomuuksia ja sotaa pakoon. Vasemmiston arvoihin kuuluu olennaisesti, että kaikkia hädänalaisia autetaan – kansallisuudesta huolimatta. Vasemmistolaista ja kansainvälistä rauhanliikettä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan oikeudenmukaisemman maailman rakentamisessa.

yleiskuva kuva haudasta seppeleineen punavankimuistomerkki