Valikko Sulje

Valtuutettu Harjun valtuustoaloite: Kulttuurituottaja ikäihmisille

harju6524ter_web

Valtuustoaloite 15.5.2018

Ikäihmisten määrän kasvaessa heidän kaikinpuolinen hyvinvointia tulee tukea ja nähdä tuki ennaltaehkäisevänä mahdollisuutena. Oulun kaupunki on ikäihmisten liikunnalliseen aktiviteettiin kiinnittänyt kiitettävästi huomiota ja mahdollistanut toimintaa laajasti ja monialaisesti.

Esitän, että kaupunki perustaa kulttuurituottajan toimen. Hänen tehtäviin kuuluisi ikäihmisten kulttuuripalvelujen koordinointi, suunnittelu ja kehittäminen. Hän työskentelisi yhdessä ikäihmisten eri palveluiden (kotihoito, hoiva- ja palveluasumisyksiköt) kanssa. Samoin on toimiva yhteistyö vanhusneuvoston, taidelaitosten, järjestöjen ja kulttuurituottajien sekä kolmannen sektorin kanssa tapahtumien ja teemaviikkojen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Ikäihmisten jaksamisen ja kunnon säilymisen kannalta on oleellista liikkeelle lähteminen ja toiminta erilaisten liikunnallisten ja kulttuuristen aktiviteettien parissa. Kulttuurituottaja on ennen kaikkea mahdollistaja. Tämä on mitä suurimmassa määrin ennaltaehkäisevää toimintaa. Samoin tämä sopii hyvin Oulun kulttuuripääkaupunki toimintaan.

Yrjö Harju SDP