Valikko Sulje

Kategoria: Ajankohtaista

Pirjo Sirviö: 100 -vuotias Suomi – sankarivainajien kunnioittaminen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä Oulun hautausmaalle on pystytetty kaksi kivipaasia kertomaan niistä surullisista tapahtumista, joissa oululaiset sankarivainajat ovat antaneet henkensä taistellessaan itsenäisen isänmaansa ja……

Tule kirjoituspajaan 29.10.!

Yleisönosastokirjoitukset ja muut tekstit ovat hyvä tapa vaikuttaa päätöksentekoon. Onko sinullakin painavaa sanottavaa, mutta haluaisit pohtia vielä hyvässä porukassa ajatuksillesi parasta mahdollista kirjallista muotoa? Osallistu……

Vesa Saarinen: Palkkamalttia ja palveluita

Teksti on julkaistu Sanomalehti Kalevassa 14.10. Kesästä asti on käyty teknologiateollisuudessa ja paperiteollisuudessa neuvotteluja uusista työehtosopimuksista. Neuvottelujen alkaessa tilanne sopimukseen pääsemiseksi näytti hyvältä. Molemmilla osapuolilla……

Katutöitä ei saa ulkoistaa

Kirjoituksen allakirjoittajina on useita oululaisia demarivaikuttajia. Nimet löytyvät tekstin lopusta. Uutinen kaupungin omistaman Oulun Teknisen liikelaitoksen infrarakentamisen ja ympäristön ylläpidon lopettamisesta 1.1.2019 alkuun mennessä oli……

Pohjola ja Jurkko: Miksi hallitus kääntää selkänsä oululaisille nuorille?

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Oulu-lehdessä Nuorille kriittisiä vaiheita ovat erityisesti peruskoulun jälkeinen syksy ja ensimmäisen työpaikan etsiminen. Nyt kun toisen asteen koulutuspaikkoja on vähennetty, moni……