Valikko Sulje

Kategoria: Ajankohtaista

Ilmari Nurminen tutustui Ouluun ja oululaisiin

Eduskunnan nuorin kansanedustaja, SDP:n Ilmari Nurminen vieraili syyskuussa Oulussa. Oulun sos.dem. työväenyhdistyksen vieraaksi saapunut Nurminen tutustui päivän aikana niin Oulun kaupunkiin kuin oululaisiinkin. Paikalliset demariaktiivit……

Tavoitteena elävä ja mielenkiintoinen Oulu: Jukka Lappalaisessa yhdistyvät kokemus ja uudistusmieli

Yhdyskuntalautakunnan jäsenen Jukka Lappalaisen mielestä Oulun keskustan pitää kasvaa nykyisestään. Ja ehdottomasti ylöspäin! Eli ydinkeskustassa olevien talojen kerrosten määrää pitää lisätä. Ylöspäin kasvaminen tukee hyvin……

Oulun demarit kysyivät: Terveydenhuolto ja vanhusten palvelut koetaan tärkeimmiksi

Mikä on sinulle tärkein kuntapalvelu? Tämän kysymyksen Oulun demarit esittivät elokuun puolen välin jälkeen pidetyillä suurmessuilla. Vastausten perusteella ihmiset pitävät terveydenhuoltoa ja vanhuksille suunnattuja palveluita……

Työttömyysturvan leikkaus syö luottamusta

Kansanedustaja Tytti Tuppuraisen kirjoitus on julkaistu ensin sanomalehti Kalevassa. Kesän hiljaisuudessa hallitus antoi eduskunnalle esityksen työttömyysturvan leikkauksesta. Työttömyysturvan kestoa lyhennetään 400 päivään ja niiltä, joilla……