Nyt käydään hyvinvointivaalit. Hyvää asiassa on, että vaihtoehtoja on tarjolla. Vähäisellä vaivalla voi puolueiden ja ehdokkaiden ohjelmista lukea joko suoraan tai rivien välistä selvät vaihtoehdot suomalaisen yhteiskunnan kehittämiselle.
Sosiaalidemokraattien lähtökohtana on hyvinvointivaltion turvaaminen. Me haluamme, että tarpeelliset palvelut säilytetään ja kasvaviin palvelutarpeisiin vastataan vaikeissakin taloudellisissa oloissa. Kasvavia tarpeita on ennen muuta ikäihmisten palveluissa: suuret ikäluokat ovat jo eläkeiässä ja muutaman vaalikauden kuluessa he tarvitsevat runsaasti terveys- ja hoiva- ja asiointipalveluita. Emme kuitenkaan saa unohtaa sitä, että myös lapsiperheiden palvelut ovat tulevaisuudellemme tärkeitä.
SDP on tehnyt tarkan ja rehellisen arvion tulevaisuudesta. Olemme tunnustaneet, että julkinen talous on saatettava tasapinoon hyvissä ajoin eikä pakon edessä. Vahva valtiontalous on köyhän paras turva. Eikä julkisten palveluiden tekijöidenkään kannata ottaa riskiä äkkipysäyksestä.
Tasapainotavoitteet eivät kuitenkaan erota demareita muista suurista puolueista. Meidän ohjelmamme eroaa siinä, että tunnustamme päämäärän edellettävän myös uskottavia keinoja. Kun kilpailijamme aikovat leikata kuntarahoitusta ja vähentää leikkauksia vastaavalla määrällä kuntien tehtäviä, mainitaan keinoiksi vain byrokratian purku. Ei kunnaissa – eikä valtiollakaan – ole sitä suurta byrokraattiarmeijaa, joka vain odottaa harvennusta. Kuntien tehtävien vähentäminen merkitsee kuntapalveluiden vähentämistä. Kuntapalveluista ei leikata vain hallintoa, vaan työtä tekeviä ihmisiä.
SDP on tunnustanut, että menosäästöjen ohella tasapainon työkalupakissa pitää olla tulopuolen työkaluja. Siis tiivistä veropohjaa, verojen keräämistä maksukyvyn mukaan. Emme me halua veroja kiristää – työmies ja –nainen on palkkansa ansainnut! Mutta me emme anna katteettomia lupauksia, sillä tiedämme, että tällaisten lupausten lunastajiksi jäävät valtion ja kuntien työntekijät sekä ne ihmiset, jotka tarvitsevat ja arvostavat julkisia palveluita.
Tytti Tuppurainen, kansanedustaja, SDP:n vaalipäällikkö
– ehdolla Oulun vaalipiirissä numerolla 60.