Valikko Sulje

Ministeri Matti Ahteesta ensimmäinen Oulun Sosialidemokraattisen Työväenyhdistys ry:n kunniajäsen

Keskiviikkona 25.9.2019 ministeri Matti Ahde kutsuttiin 133-vuotisen Oulun sosialidemokraattisen Työväenyhdistys ry:n ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Oulun Sos. Dem. Työväenyhdistys ry:n varapuheenjohtaja Pirjo Sirviö ja järjestökoordinaattori Joni Meriläinen ojensivat ministeri Matti Ahteelle kunniajäsen diplomin ja kukat. Pirjo Sirviö piti kauniin puheen Matti ahteelle ennen kunniajäsenyyden luovuttamista.

Matti Ahteella on ollut suuri merkitys siihen, että Oulun työväenyhdistys on nykyään se mitä se on. Suomen toiseksi suurin puolueosasto sekä taloudellisesti vakaalla pohjalla. Ministeri Ahde oli pääroolissa, kun Ouluun ryhdyttiin 70-luvulla puuhaamaan uutta Työväentaloa eli Oulun Tetraa. Oulun Sos. Dem. Työväenyhdistyksellä oli tuolloin velkaa n. 300000 markkaa ja uuden talon kustannusarvio oli 12,7 miljoonaa markkaa. Tieto siitä, että Oulussa tarvittiin toimistotiloja antoi uskoa koko projektille. Lainaa uutta taloa varten täytyi hakea Helsingistä, koska Oulusta lainaa ei ollut mahdollista saada.

Kunniajäsenyyden luovutuksen jälkeen Matti Ahde piti lähes 1,5 tunnin puheenvuoron sosialidemokratian historiasta ja tulevaisuuden haasteista.

Tässä muutamia nostoja ministeri Ahteen puheesta. Puhe tullaan kokonaisuudessaan kirjoittamaan puhtaaksi ja se pyritään myös saamaan kaikkien kuunneltavaksi tänne nettisivuille.

”Ajanlaskun alusta eli vuodesta 0, ensimmäisen 900 vuoden aikana maailman väkiluku kaksinkertaistui. Seuraavan kerran maailman väkiluku kaksinkertaistui 1850 – 1950. Eli ensimmäiseen väkiluvun kaksinkertaistumiseen meni 1000 vuotta ja seuraavaan kaksinkertaistumiseen meni 100 vuotta. Tästä seuraavan kerran maailman väkiluku oli jälleen kaksinkertaistunut jo vuonna 2000. Keskimääräinen elinikä on noussut kokoajan ja vaikka Suomessa syntyvyys on laskenut niin koko maailmassa se kasvanut.”

”Maailman rikkain prosentti omistaa jo nyt enemmän kuin mitä loput 99 % yhteensä. 62 maailman rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin maailman ihmisten köyhempi puolisko eli 3,8 miljardia ihmistä. Sosialidemokraateilla pitää tässä kuvassa olla suuri tehtävä, koska sosialidemokratia on kansainvälinen liike.”

”1910-luvulla Sosialidemokraattien keskeisestä vaikutuksesta hyväksyttiin Suomeen yhtäläinen ja yleinen äänioikeus. Ensimmäisenä maailmassa sekä miehet että naiset saivat myös vaalikelpoisuuden eli pystyivät asettumaan ehdolle. 1919 hyväksyttiin Suomeen hallitusmuoto. Kuningas oli ehditty jo valita, mutta Sosialidemokraattien aktiivisen toiminnan ansiosta meistä tuli kuitenkin tasavalta.”

”1937 Kyösti Kallion punamultahallitus, joka muodostettiin oli ratkaiseva. Muutoin Suomi ei olisi vuonna 1939 lähtenyt Talvisotaan yhtenä miehenä. Se miksi Suomi lähti Kansalaissodan jälkeen yhtenä miehenä johtui siitä, että kansakunta ehdittiin eheyttää ennen talvisotaa ja siinä hallituksella oli Suomen historialle keskeinen vaikutus.”

”Vuosi 1952 on Suomen historian kaunein vuosi. Silloin hyväksyttiin puolueelle uusi periaateohjelma. Helsingissä järjestettiin Olympialaiset, Armi Kuusela valittiin Miss-Universumiksi ja viimeinen sotakorvausjuna lähti Helsingistä Moskovaan. Ja vielä lisäksi Hakulinen ja Lydia Wideman voittivat kultaa Oslossa.”

”Voidaan sanoa, että rahalla on edelleen merkittävästi valtaa. Maailmassa on kaksi vallan lähdettä, on raha ja on kansat. Ei ole muita vallan lähteitä. Toisilla on selvästi enemmän rahaa ja sitä kautta myös valtaa.

”Mikä on suurin uhka maailmalle, sosialidemokratialle ja koko poliittiselle järjestelmälle? Ne on väestön kasvu ja luonnon tuho. Ihminen on syntynyt pallolla paljon myöhemmin kuin luonto. Jos maapallon elinikä olisi viikko niin ihminen tuli tälle pallolle vasta sen viikon viimeisenä päivänä. Kukkaset tulivat pallolle jo keskiviikkona. Ja toinen maailmansota oli 0,0002 sekuntia ennen viikon päättymistä. Ja tuona aikana ihminen on tullut pahimmaksi uhaksi ihmisille pallolla. Se on ajankohtainen ja todella vakava ongelma.”

”Meidän täytyy pitää periaatteistamme kiinni. Koska Sosialidemokratia ideologisesti niin kuin kristinuskokin, lähtee heikomman puolustamisesta.”

Matti Ahde Oulussa 25.9.2019

Oulun Tetran salissa lämmin ja toverillinen tunnelma, kun yli 60 henkinen yleisö kuunteli ministeri Matti Ahteen puhetta.