Oulun Sosialidemokraattisen Työväenyhdistys ry:n sääntömääräinen syyskokous kokoontui Hotelli Lasaretin Merikoski-saliin valitsemaan yhdistyksen toimijat kaudelle 2020-2021.
Lasarettiin kokoontuikin aktiivinen porukka yhdistyksen jäsenistöä. Kokous sisälsi kaikkea mitä hyvään kokoukseen kuuluukin, vilkasta keskustelua, yksimielisiä päätöksiä sekä tasaisia äänestyksiä.
Kokous valitsi yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi Mika Pietilän (kuvassa).
Saimme tuoreeltaan uuden puheenjohtajat kommentit: ”Odotan innolla tulevaa kahta vuotta. Toivon voivani puheenjohtajana vahvistaa jäsenten roolia ja osallistumista toimintaan. Puheenjohtajana koen roolini mahdollistajaksi, jonka tärkeä tehtävä on yhteistyössä johtokunnan ja toimihenkilöiden kanssa luoda puolueosastomme ehdokkaille kuntavaaleissa 2021 puitteet hyvään vaalitulokseen. Monipuolisella yhteistyöllä teemme arvojemme ja tavoitteitamme tunnetuksi”, Pietilä kertoo iloisena.
Varapuheenjohtajaksi valittiin myös yksimielisellä päätöksellä Pirjo Sirviö.
Johtokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Janne-Pekka Niemimäki, Pia Saarela, Tuula Okkonen, Joni Ollikainen, Markku Kainulainen ja Miina-Anniina Heiskanen.
Varajäseniksi johtokuntaan valittiin Kristina Ahl, Sinikka Paakkonen ja Aira Lievetmursu.