Valikko Sulje

Oulun sdp:n valtuustoryhmä: Voisiko lomarahojen leikkaamisesta luopua vuonna 2018?

Työllä ja vaivalla tehdyssä kilpailukykysopimuksessa sovittiin julkisen sektorin työajan pidentämisestä 24 tunnilla sekä työntekijöiden lomarahojen leikkaamisesta 30%:lla. Sopimusta on noudatettu Oulun kaupungissa tänä vuonna, ja samanlainen……

Maanantaina 20.11. puhutaan politiikkaa!

Maanantaina 20.11. on luvassa kaksikin mielenkiintoista tilaisuutta: – Kello 13 Wanhojen tovereiden tilaisuudessa keskustellaan yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikin johdolla otsikolla ”Oulun vetovoimaisuus ja asuinalueet”. Tilaisuudessa pohditaan……

Pirjo Sirviö: 100 -vuotias Suomi – sankarivainajien kunnioittaminen

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä Oulun hautausmaalle on pystytetty kaksi kivipaasia kertomaan niistä surullisista tapahtumista, joissa oululaiset sankarivainajat ovat antaneet henkensä taistellessaan itsenäisen isänmaansa ja……

Tule kirjoituspajaan 29.10.!

Yleisönosastokirjoitukset ja muut tekstit ovat hyvä tapa vaikuttaa päätöksentekoon. Onko sinullakin painavaa sanottavaa, mutta haluaisit pohtia vielä hyvässä porukassa ajatuksillesi parasta mahdollista kirjallista muotoa? Osallistu……

Vesa Saarinen: Palkkamalttia ja palveluita

Teksti on julkaistu Sanomalehti Kalevassa 14.10. Kesästä asti on käyty teknologiateollisuudessa ja paperiteollisuudessa neuvotteluja uusista työehtosopimuksista. Neuvottelujen alkaessa tilanne sopimukseen pääsemiseksi näytti hyvältä. Molemmilla osapuolilla……