Valikko Sulje

Vastaus Oulun Kokoomuksen mielipidekirjoitukseen veronkorotuksista

Oulun Kokoomuksen mielipidekirjoituksen (Kaleva 6.11.2020) mukaan vain 0,5%:n veronkorotuksen puolesta äänestäneet ovat vastuullisia kuntapäättäjiä. Kirjoituksesta sai käsityksen, että suuri viisaus talousasioissa asuisi vain Kokoomuksen hartioilla, mikä lienee äärimmäisen omahyväistä ajatellen Kokoomuksen ryhmäkokoa.

SDP:n valtuustoryhmä tukee kaupunginjohtajan esitystä 1%:n korotuksesta. Lähtökohtaisesti kukaan meistä ei rakasta verojen korotuksia, mutta tässä taloustilanteessa se on paikallaan.

Kaupunginjohtaja ja hallintokunnat ovat budjetin valmistelleet ja todenneet, ettei kaupungin talouden syöksystä päästä yli ilman seuraavan vuoden veronkorotusta 1%:lla. Edellinen veroprosentin korotus on tehty Oulussa kuntaliitoksen jälkeen.

Kun hallintokunnille annettiin keväällä valmisteluohjeet, kerrottiin selkeästi myös Kokoomukselle, että sisällä on prosentin veronkorotus. Nämä ohjeet kelpasivat myös Kokoomukselle samoin kuin myöhemmät budjetin käsittelyt. Irtiotto yhteisestä valmistelusta tuli myöhemmin.

Onko niin, että tämä irtiotto verokeskusteluun tulikin piiskana vihervasemmistolle ateria- ja puhtauspalvelujen ulkoistamisäänestyksen jälkeen, jossa säästöjä haettiin pienipalkkaisten naisten palkkojen ja työehtojen heikennyksillä?

Tällainen käsitys tästä tulee, kun verokeskustelua ei Kokoomuksenkaan toimesta nostettu esille valmisteluvaiheessa. Kokoomuksella ei ole ollut halua etsiä asiaan kompromissia. Pelkäänpä, että kaupunginvaltuuston äänestäessä maanantaina asiasta, ollaan jälleen tilanteessa, missä tulos jakaantuu 33-34.

Kokoomuksen veroesityksen synnyttämä vaje on yli 16 miljoonaa euroa. Se, miten he esittävät tämän katettavaksi, jää hämärän peittoon. Yhtenä lääkkeenä he esittävät kaupungin palvelujen ulkoistamista edelleen, mikä istuu kyllä aiempaankin Kokoomuksen toimintaan. Tosiasia kyllä on, että kaupungilla on suurelta osin lakisääteisiä tehtäviä, joita ei voi ulkoistaa pörriäisille eikä herhiläisille. Oulussa on jo nyt maltillisesti käytössä monituottajamalli, joka on kyllä Kokoomuksenkin tiedossa, vaikka se näyttää olevan keinovalikoimissa ikäänkuin heidän uutena ajatuksena.

Oulun SDP:n valtuustoryhmä pitää Oulun kaupungin päättämisen tilaa erittäin valitettavana. Päätöksiä siis tehdään tämän valtuustokauden loppuun oppositioasetelmilla. Tämäkö on Kokoomuksen halu ilmaista yhteistä tahtoa? Eikö etusijalla pidä olla se, että veroeuroilla hoidetaan kuntalaisten tarvitsemat palvelut?

SDP:n valtuustoryhmän puolesta
Pirjo Sirviö, valtuustoryhmän puheenjohtaja

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 7.1.2020.