Valikko Sulje

Tekijä: Oulundemarit

Vesa Saarinen: Työttömyyden kimppuun, ei työttömän

                Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 1.10.2016 Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut pitkittyneestä taloudellisesta laman vuoksi ennätysmäisiin mittoihin. Edes 1990-luvun……

Waltteri Niiranen tähtää valtuustoon

19-vuotias Waltteri Niiranen on syntynyt ja elänyt aina Oulussa.  Niiranen haluaa vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin niin paljon, että on päättänyt asettua ehdolle kuntavaaleissa 2017. ”Olen seurannut……

Sanna Husa: Lopetetaan turvaaminen – rakennetaan uutta

              Peruspalvelut täytyy turvata kaikille. Turvataan koulutus tulevillekin sukupolville. Turvataan työpaikat. Päättäjät turvaavat mielellään asioita. Mutta mitä tehdään silloin,……

Ilmari Nurminen tutustui Ouluun ja oululaisiin

Eduskunnan nuorin kansanedustaja, SDP:n Ilmari Nurminen vieraili syyskuussa Oulussa. Oulun sos.dem. työväenyhdistyksen vieraaksi saapunut Nurminen tutustui päivän aikana niin Oulun kaupunkiin kuin oululaisiinkin. Paikalliset demariaktiivit……