Valikko Sulje

Kategoria: Mielipiteet

Katutöitä ei saa ulkoistaa

Kirjoituksen allakirjoittajina on useita oululaisia demarivaikuttajia. Nimet löytyvät tekstin lopusta. Uutinen kaupungin omistaman Oulun Teknisen liikelaitoksen infrarakentamisen ja ympäristön ylläpidon lopettamisesta 1.1.2019 alkuun mennessä oli……

Pohjola ja Jurkko: Miksi hallitus kääntää selkänsä oululaisille nuorille?

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Oulu-lehdessä Nuorille kriittisiä vaiheita ovat erityisesti peruskoulun jälkeinen syksy ja ensimmäisen työpaikan etsiminen. Nyt kun toisen asteen koulutuspaikkoja on vähennetty, moni……

Pohjola ja Jurkko: Nuorten kaupunki Oulussa yli 1400 tulotonta nuorta

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24 -lehdessä Olen köyhistä köyhin, kirjoittaa nuori mies blogissaan. Hän on yksi suomalaisista tulottomista, joiden määrä on räjähtänyt kaksinkertaiseksi viidessä vuodessa.……

Sdp:n valtuustoryhmä: Voisiko lomarahojen leikkaamisesta luopua vuonna 2018?

Työllä ja vaivalla tehdyssä kilpailukykysopimuksessa sovittiin julkisen sektorin työajan pidentämisestä 24 tunnilla sekä työntekijöiden lomarahojen leikkaamisesta 30%:lla. Sopimusta on noudatettu Oulun kaupungissa tänä vuonna, ja samanlainen……

Pohjola ja Jurkko: Sakkomaksuista ei päästä ilman kunnon resursseja

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Sanomalehti Kalevassa Kiitos Jaana Isohätälä ja Anne Huotari mielipidekirjoituksistanne koskien kuntien maksamia pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuen kuntaosuuksia, niin kutsuttuja sakkomaksuja. Vaikka työllisyys paranee,……