Oulun katujen ja ympäristön siisteys puhututtaa säännöllisesti oululaisia. Kalevassakin jokin aika sitten kirjoitettiin, että kaupunki panostaa vielä enemmän tulevaisuudessa katujen mm. Rotuaarin siivoamiseen, mutta myös……
Oulun SDP-valtuustoryhmä jätti syyskauden ensimmäisessä valtuustossa aloitteen kotihoidossa olevien asiakkaiden hoidon tarpeen uudelleen arvioinnista. Ryhmä esittää, että yli seitsemänkymmentä vuotiaiden, säännöllisen kotihoidon asiakkaiden palveluntarve ja……
Valtuustoaloite 14.5.2018 (aloitteen ovat allekirjottaneet Sari Halosen lisäksi kaikki ennen kokousta tavoitetut demarivaltuutetut): Oulun kaupungin tulisi olla kiertotalouden esimerkkinä kaikille kaupunkilaisille. Kaupunki on myös sitoutunut……
Valtuustoaloite 15.5.2018 Ikäihmisten määrän kasvaessa heidän kaikinpuolinen hyvinvointia tulee tukea ja nähdä tuki ennaltaehkäisevänä mahdollisuutena. Oulun kaupunki on ikäihmisten liikunnalliseen aktiviteettiin kiinnittänyt kiitettävästi huomiota ja……
Oulun demareiden valtuustoryhmä on jättänyt kaksi talousarvioaloitetta. Toisessa aloitteessa sosialidemokraatit haluavat kumota subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen, ja toisessa aloitteessa ryhmä esittää vanhuspalvelulain mukaisen vastuutyöntekijän nimeämistä. Juha……
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.