Mistä minä tulen?
Ilmestyin tähän ihmeelliseen maailmaan toukokuussa vuonna 1985, Raahessa. Raahessa vietin myös lapsuuteni, yhdessä vanhempieni sekä kahden vanhemman sisarukseni kanssa. Lapsuus ja nuoruus meni hyvin pitkälle pesäpallon parissa. Vauvasta asti sain kiertää ympäri Suomea vanhempien sisarusten pesäpalloleireillä, ja minusta kasvoikin varsinainen leirien maskotti! Oman peliuran myötä pesäpallo määritteli minut ja elämäni hyvin pitkälle vuoteen 2013 saakka. Jouduin kuitenkin lukuisten loukkaantumisten saattelemana lopettamaan peliurani.
Muutimme vanhempieni kanssa Ouluun, ystävänpäivänä 1998. Nykyisin asustelen rakkaan vaimoni ja labradorinnoutajamme Hilman kanssa Mäntylän kaupunginosassa. Työurani olen tähän saakka tehnyt lähes kokonaan järjestöpuolella. Vuodesta 2007 aina vuoteen 2018 työskentelin Lintulammen Asukasyhdistyksellä erilaisissa projekteissa ja viimeiset vuodet toiminnanohjaajana. Työni ohessa suoritin merkonomin tutkinnon sekä kaksi taloushallinnon ammattitutkintoa. Sain näinä vuosina työskennellä mm. lasten, nuorten, pitkäaikaistyöttömien, vammaisten ja ikäihmisten kanssa. Tämä työ ja nämä vuodet opettivat minulle elämänarvoja ja avasivat silmäni maailmalle.
Mihin minä olen menossa?
Marraskuusta 2018 lähtien olen työskennellyt Oulun Sosialidemokraattisella työväenyhdistyksellä järjestökoordinaattorina. Tämän työn kautta kiinnostuin todella politiikasta ja vaikuttamisesta. Olen järjestökoordinaattorina toimiessani nähnyt ja ymmärtänyt kuinka asioihin voi oikeasti vaikuttaa, jos vaan haluaa. Ja minä todella haluan! Haluan olla päättäjänä sellainen, joka käy jatkuvaa vuoropuhelua kuntalaisten kanssa eikä näy pelkästään vaalivuosina. Viisaus asuu usein kuntalaisissa ja heitä varten tätä tehdään, ei itseä varten.
Nämä ovat minulle kolmannet kuntavaalit, joissa olen ehdokkaana, mutta ensimmäiset, joihin lähden tosissaan kampanjoimaan ja pyrkimään kaupunginvaltuustoon. Kaksi työvuottani poliittisessa järjestössä, on saanut minut ymmärtämään, että tämä on se mitä minä haluan tehdä. Samalla intohimolla, jolla aikanaan pelasin pesäpalloa, haluan tulevaisuudessa tehdä politiikkaa SDP:n arvojen mukaisesti ja ihmisten vuoksi!
Mitä minä haluan Oululta?
Kuntapäättäjänä haluan olla koko Oulun valtuutettu, joka ymmärtää kokonaisuuden. Mielestäni on rikkaus, että meillä Oulussa on niin monenlaisia mahdollisuuksia valita asuinympäristö. Keskustassa ja sen läheisyydessä riittää asuntoja, mutta myös reuna-alueilla asumiselle tulee kaupungin luoda mahdollisuudet. Palveluiden kokonaisuudessa tulee ottaa huomioon muutkin kuin keskustan läheisyydessä asuvat. Lähipalveluita tulee tulevaisuudessa kehittää liikkuviksi ja ennustettaviksi. Tämä kaikki mahdollistaa koko Oulun asuttamisen ja hyödyntämisen.
Haluan olla lisäämässä Oulun vetovoimaa ja pitovoimaa. Näissä onnistuminen määrittelee mielestäni Oulun tulevaisuuden suunnan hyvin vahvasti. Palveluita tulee arvostaa, yrittäjille ja yrityksille luoda toimintaedellytyksiä, nuoria ja opiskelijoita kuunnella sekä omaa henkilöstöä arvostaa. Näissä onnistuessamme uskon, että Oululla on todella valoisa tulevaisuus!
Vaaliteemoja/tavoitteita voisi luetella pitkän listan, mutta tässä muutama sekalaisessa järjestyksessä:
1. Lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien parantaminen
2. Mielenterveyspalveluiden kehittäminen, jotta palveluita tarvitsevat saavat apua heti!
3. Yrityksien ja yrittäjien toimintaedellytyksien kehittäminen; Näistä tulee työpaikat ja talous.
4. Nuorien vaikuttamismahdollisuuksia tulee kehittää, että heidän äänensä saadaan kuuluviin päätöksenteossa.
5. Ennaltaehkäisevien palveluiden kehittäminen lapsille, nuorille, perheille ja ikäihmisille
Terveyttä ja voimia kaikille
Joni Meriläinen