Valikko Sulje

Jokaisella on oikeus työhön

Olen Martti täältä Oulusta, täällä ikäni asunut ja viihtynyt, teknologiateollisuuden palveluksessa jo yli kaksikymmentä vuotta, yliopistomiehiä, atomi-insinööri 🙂 isoisääni lainaten.

Liityin demareihin 2017 vastustaakseni ns. yön-yli jonoja. Minulle työväenliike edustaa vastavoimaa rahan vallalle. Raha löytää kyllä rahan luo, tavallinen kansa ei osaa pitää puoliaan yhtä hyvin. Siitä on työväenliike kai saanut alkunsa.

Kuntien ja valtion velkaantuminen on tällä hetkellä huolestuttavin rahan valtaa kuvaava ilmiö. Palkat ja verot nousevat, ja tekevät työllistymisestä yhä hankalampaa. Elvytys on poliittista liturgiaa, joka oikeasti tarkoittaa vaan lisää velkaa. Ammatti-poliitikot eivät kehtaa sanoa ääneen että työllisyys paranee ainoastaan palkkoja laskemalla. Perinteinen porvarillinen argumentti palkkojen laskevaa suuntaa vastaan on se että kulutus lisää työpaikkoja. Todellisuudessa sekin tapahtuu yleensä köyhimpien sekä luonnonvarojen kustannuksella. 

Lomautukset ja juustohöylät tuntuvat eniten siellä missä jo ennestään on vähiten, ja eriarvoistuminen lisää rikollisuutta sekä yhteiskunnallisen tuen tarvetta. En pidä siitä että hyvin tienaavat konsulttitoimistot tulevat kertomaan mistä pitää säästää, kun yhdessä osataan vaan riidellä. Populismi on paljon tunnustettua laajempaa, siksi en ole jaksanut yleensä seurata politiikkaa, kuten ei varmasti moni muukaan.

Jotta kuntatasolla pystyttäisiin kohdentamaan säästöt oikein, on kuunneltava aiempaa paremmin palvelujen käyttäjiä, ja kyettävä kertomaan kuntalaisille selkeästi luetteloiden, mihin laki kuntaa velvoittaa ja miten paljon rahaa mihinkin käytetään. 

Viestintää ja palautekoneistoa on syytä kehittää avoimempaan suuntaan. Esim. valtuuston esitykset liitteineen ovat nykyisellään epäselviä, ja seuranta siitä kuka mitäkin on äänestänyt on vaikeaa. Avoimuus ja osallisuus tuo kaivattua selkeyttä, mutta vain jos sitä ymmärretään vaatia.

Voisin listata nuorten työllisyyden lisäksi paljonkin asioita mitkä minulle ovat tärkeitä, mutta olen mukana rakentamassa puolueemme yhteisiä kuntavaalien teemoja, ja olen niihin tähän mennessä tosi tyytyväinen. Työväenliikkeellä on pitkä historia, ja sen yksi johtolauseista, jokaisella on oikeus työhön, koskettaa minua eniten.

Ystävällisin terveisin,

Martti Rytivaara