Valikko Sulje

Oulun demarit kysyivät: Terveydenhuolto ja vanhusten palvelut koetaan tärkeimmiksi

Mikä on sinulle tärkein kuntapalvelu? Tämän kysymyksen Oulun demarit esittivät elokuun puolen välin jälkeen pidetyillä suurmessuilla. Vastausten perusteella ihmiset pitävät terveydenhuoltoa ja vanhuksille suunnattuja palveluita tärkeimpinä.

Varsinkin vanhusten palveluiden parantamiseksi esitettiin hyviä ja perusteltuja parannusehdotuksia. ”Yksin asuvia vanhuksia (pitää) huomioida enemmän, auttaa arjen askareissa”, ehdotti yksi vastaajista. ”Vanhuksille bussikyytiä enemmän”, toivoi puolestaan toinen.

Palvelujen parantamiseksi toivottiin myös luovia ratkaisuja. Vanhusten päivähoito nimettiin yhdeksi esimerkiksi.

Oulun sosialidemokraattisen piirin puheenjohtaja Tanja Tiainen huomasi kyselyn vastauksia läpi käydessään, että ihmiset ovat aidosti huolissaan. ”Kyselyn vastauksissa nousi esiin huoli lasten päivähoidosta, lasten ja nuorten asioista, mielenterveyspalveluista sekä yleensäkin sosiaali- ja terveyspalveluista. Myös huoli vanhusten tilanteesta Suomessa nousi esiin. Samoista teemoista keskusteltiin myös messuilla SDP:n ständillä. Kuntapolitiikassa samat asiat askarruttavat omaa mieltäni. Säästöjen paineessa tehdään leikkauksia, joiden vaikutukset pitkällä ja lyhyemmälläkin aikavälillä voivat olla tuhoisia.”

Messuilla oli helppo huomata, etteivät ihmiset ajattele julkisia palveluita pelkästään oman elämäntilanteen kautta. Moni eläkeiässä oleva kertoi arvostavansa etenkin lapsiperheiden palveluita, kun taas usea nuorempi messukävijä puolusti vanhusten oikeutta laadukkaisiin palveluihin.

Hyvä messufiilis

Messuilla vierailijoita oli jututtamassa iso joukko demariaktiiveja. Paikalla nähtiin muun muassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sekä kansanedustaja Tytti Tuppurainen, joka oli tavattavissa kaksi kokonaista päivää.

Tytti ja Liisa messuilla
Suurmessujen demariosastolla päivystivät muun muassa europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sekä kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Yksi demariesittelijöistä oli Kaarina Torro, joka oli paikalla heti messujen ensimmäisenä päivänä perjantaina. ”Messufiilis oli hyvä, tosin perjantain alkuilta oli aika hiljainen”, Torro kertoo tunnelmasta. Torron mukaan ihmiset nostivat esille samoja asioita kuin yleensäkin turuilla ja toreilla. ”Ikäihmisten palvelut, palveluasuminen ja terveyspalvelut yleensä. Sitten tietenkin joukkoliikenne sekä palvelujen keskittyminen keskustaan”, hän luettelee.

Tanja Tiaiselle jäi messuista hyvä mieli. ”Tunnelma oli iloinen, ja ajoittain oli pitkiäkin ruuhkahuipentumia. Olen iloinen siitä, että niin moni kävi jututtamassa ja kertomassa ajatuksiaan ja huoliaan. Vastaanotto oli hyvä, ja SDP sai hyvää palautetta tällä hallituskaudella ajamistaan asioista. Toki kehittämispalautettakin annettiin, ja hyvä niin. Päällimmäisenä tunteena jäi hyvä ja lämmin mieli. Sekä tunne siitä, että jatkossakin kannattaa mennä messuille kohtaamaan ihmisiä.”

Kuntapalvelukyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin 40 euron arvoinen teatterilahjakortti. Lahjakortin voitti Hannu Koskela Oulusta. Onnea voittajalle!

 

teksti: Sanna Husa
kuva: Tanja Tianen