SDP:n kaupunginvaltuutettu Sari Halonen on jättänyt valtuuston kokouksessa 24.5.2021 alla olevan valtuustoaloitteen.
Varjakan saaren laiturin uusiminen
Varjakan saareen on ollut isoja suunnitelmia ja sitä myöten on ollut suunnitelmissa myös saaren rantautumislaiturin uusiminen. Alkuperäiset arvioidut vanhan laiturin purkamiskustannukset ja uuden laiturin rakentamiskustannukset ovat olleet noin 100t€. Tuo arvio on viiden vuoden takaa. Suunnitelmat eivät ole saaren suhteen toteutuneet niin kuin on toivottu ja siten ei uuden laiturinkaan rakentaminen ole edennyt. Vanha laituri on asetettu käyttökieltoon 2015.
Näillä näkymin olettavaa on, ettei saaren kehitys lähde myöskään tulevaisuudessa suurella mittakaavalla kehittymään, mutta laiturille/satamalle olisi edelleen tarvetta. Ehdotetaan, että Varjakan saaren laituria/satamarakenteita suunnitellaan pienemmällä mittakaavalla ja budjetilla, jotta vierailijoiden saareen rantautuminen veneillä onnistuisi edelleen. 30t€:lla pitäisi saada jo ihan riittävä laituri tämän hetkisiin tarpeisiin. Ehdotetaan otettavaksi mukaan vuoden 2022 budjettiin.