Valikko Sulje

Valtuustoaloitteet: Keskikaupungille ja sen läheisyyteen enemmän perheasuntoja sekä keskikaupungin uusille kiinteistöille Liiketilanormi käyttöön

Kaupunginvaltuutettu Sari Halonen teki kaksi valtuustoaloitetta Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 29.3.2021.

1. Keskikaupungin uusille kiinteistöille Liiketilanormi käyttöön

Vaikka Oulun kaupungin keskustaan on viime vuosina aloitettu uusien talojen rakentamista ja uusia taloja on edelleenkin tulossa, niin liiketilojen määrä on jäänyt valitettavan alhaiseksi. On jopa tehty ratkaisuja, missä ulos päin näyttäisi olevan liiketilaa, mutta todellisuudessa ikkunoiden taakse onkin sijoitettu pyörävarasto. Kun kaupungin liiketilojen vuokrataso on korkealla tasolla edelleenkin, niin ainoa keino piristää kaupunkia on tarjota riittävästi liiketiloja, jotta tulee myös riittävästi tarjontaa ja kilpailua. Kohtuuhintaisia liiketiloja ei löydy, kun sijoitusyhtiöt hallitsevat suurta osaa liikehuoneistoista. Pientä liikehuoneistoa pyörittävällä ei ole yksinkertaisesti varaa maksaa voitostaan vaadittuja isoja vuokria. Sillä kuinka paljon kaupungissa on aktiivista liiketoimintaa on suora vaikutus myös kaupungin elävyyteen ja kutsuvuuteen kauempaakin Oulun laidoilta.

Ehdotetaan, että käyttöön otetaan Oulun kaupungin keskustan alueelle käyttöön liiketilanormi, eli jokaista rakennettua kerrosalaneliömetriä kohden tulisi rakennuksesta löytyä minimi %-määrä kadunvarsiliiketilaa. Tässä yhteydessä pitää ottaa huomioon myös se, ettei esim. Rotuaarin varrelle rakennettavan kiinteistö tarvitse asiakaspysäköintiä, kun pysäköintitilat sijaitsevat jo mm. Kallioparkissa. Rakennusyhtiö voisi päättää jätetäänkö liiketilahuoneisto perustettavan yhtiön omaisuudeksi (otetaanko tuottoa) vai myydäänkö se erillisenä huoneistoja eteenpäin.

Kaupunginvaltuutettu Sari Halonen SDP

2. Keskikaupungille ja sen läheisyyteen enemmän perheasuntoja

Viime vuosina Ouluun on rakennettu keskikaupunkiin ja sen läheisyyteen on rakennettu runsaasti pieniä yksiöistä ja kaksioita. Suurin osa näistä pienistä osakehuoneistoista ostetaan sijoittajien taholta. Vuokraajina taas toimivat nuoret aikuiset ja opiskelijat, joilla ei tulotaso ole kovinkaan suuri. Vaikka uusia asuntoja on rakennettu, niin ne eivät piristä kaupungin liikekeskustaa juuri lainkaan. Varattomalla nuorella aikuisella ja opiskelijalla, kun ei juurikaan ole rahaa muuhun kuin välttämättömyyksiin. Jotta kaupungin keskustaan saataisiin lisää elinvoimaa ja ostovoimaa olisi kaupungin keskustaan ja sen läheisyyteen saatava lisää perheasuntoja ja asukkaita, joilla on ostovoimaa enemmän, siis työllisiä ja yrittäjiä. Painopistettä yksiö ja kaksiokeskeisyydestä tulee suunnata enemmän perheille ja uudet alueet, kuten Peltola, suunnitella alun alkaen perhelähtöiseksi ja kohtuuhintaiseksi asuntoalueeksi eikä sijoittajien ja säästäjien säästölippaisiin.

Ehdotetaan rajoituksia tulevaisuuteen yksiön ja kaksioiden rakentamisen määrälle ja painopisteen muuttamista enemmän isompiin ja perheystävällisiin asuntoihin ja alueisiin.

Kaupunginvaltuutettu Sari Halonen SDP