Teksti on julkastu aiemmin lyhennettynä Sanomalehti Kalevassa.
Ikäihmisten ja muidenkin kotihoidn tarvitsijoiden palvelun riittämättömyydestä kirjoitetaan hyvin paljon tänä päivänä ja hyvä niin, koska korjattavaa siinäkin palvelussa on. Heti alkuun haluan tuoda esille erään seikan: Kunnioitan todella paljon kaikkia teitä, jotka tätä todella vaativaa ja raskasta työtä teette päivästä ja vuodesta toiseen. Tiedän että moni teistä haluaisi tehdä asiakkaansa eteen enempi, mutta siihen ei ole mahdollisuutta. Tästä pääsenkin itseasiaan, nimittäin siihen kuinka ahtaalle henkilöstö ajetaan. Tänään 8.4. tässä lehdessä oli juttu, joka otsikoitiin ”Kotihoitajat joutuvat rikkomaan jo lakia.” Tuo kuulostaa uskomattomalta, mutta kun on jo vuosikausia läheltä seurannut heidän työtään tässä jatkuvassa muutoksessa, uskon tuon täysin. Pitääkö olla huolissaan? Todellakin. Olisi pitänyt olla jo kauan sitten. Mutta kuullaanko ruohonjuuritason työntekijää silloin kun toisessa vaakakupissa on eurot? Ei tarpeeksi moni. Tämä on asia, joka esiintyy muillakin palvelualoilla, ei yksin hoitopuolella, mutta siitä ei nyt enempää.
Toiminnan muuttuminen ja henkilöstön vähentäminen hoitoalalla yleensä, on alkanut jo ennen osin parjantun, kotihoidon resurssien suunnitteluohjelman käyttöönottoa, mutta sen myötä tilanne ei kyllä ole parantunut sen suhteen, että asiakas saisi aikaa enemmän ja hoitaja voisi kokea sen, että voi tehdä työnsä niin hyvin kun haluaa. Ei tarvitsisi juosta tuli hännän alla tai no oikeastaan ajella autolla pitkin poikin pitäjää. Hyvä puoli ohjelmassa lienee, että tiedot välittyy hoitajalta toiselle reaaliaikaisesti ja tiedetään mitä asiakkan luona on edellis käynnillä huomioitu ja mitä tulee tehdä. Tästä minulla on viime viikolta omakohtainen kokemus, kun 93 v. vanhukseni selitti sattunutta asiaa omalla tavallaan, hoitaja tulikin sopivasti iltakäynnille ja asiasta kysyttyäni, hän katsoi ”älylaitteestaan” mitä sinne oli edellisellä käynnillä kirjattu ja korjasi siten heti asian oikealle tolalle. Jotain hyvääkin siis. Sos.terv. ministeriössä tiedostetaan että ongelma ko. ohjelman käytössä on, mutta silti ihmetellään kritiikkiä joka aiheutuu työntekijöiden taholta. Vastuuhan ohjelmankäytöstä on kunnilla, jotka ostavat kyseisiä järjestelmiä yksityisiltä toimijoilta. Onko pakko käyttää ohjelmia, jos niiden käytössä on esiintynyt puutteita? Vai onko se syy sittenkin jossakin ihan muualla, mutta ko. ohjelmasta saadaan oiva syntipukki?
Kotona asumiseen panostetaan jatkuvasti enemmän, mutta lisätäänkö ”kentälle” käsipareja samassa suhteessa, kuin asiakkaita tulee lisää? Kirjoituksista päätellen ei. Jos työtä joutuu tekemään niin, että on vaarassa leimaantua lainrikkojaksi, eihän se todellakaan ole oikein. Työntekijät väsyy paineen ja työmäärän alla ja heitä on vaikea saada alalle. Mistä apua? On mainittu, että jatkossa on käytettävä muita resursseja sosiaalisenvuorovaikutuksen toteuttamiseen. Esimerkkinä manitaan vapaaehtoistyöntekijät. Syynä tähän on, että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia pitää kohdentaa niihin tehtäviin, joissa ammattitaitoa tarvitaan. Siis anteksi mitä? Eikö kotihoidossa/kin nimenomaan tarvita ammattilaisia? Toki vapaaehtoiset voivat jonkin verran apuna olla, mutta kyllä heilläkin tulee jonkin asteinen alan koulutus olla, koska asikkaathan tarvitsevat palveluja ja ovat yleensä sairaita. Toki ”juttukaverin” heille jotka eivät varsinaisesti hoitoja tarvitse ja muuten pärjäävät omillaan, voi hoitaa muidenkin vapaaehtoisten avulla.
Laki siitä, että vanhus tulee hoitaa mahdollisimman pitkään kotonaan, ei edelleenkään mielestäni ole hyvä. Toki jos siihen on mahdollisuus ja halu, niin se kaikille suotakoon. Minä toivon edelleen, että keskittyisimme ennemmin palvelukoteihin. Siitä olisi hyötyä niin hoitohenkilöstölle kuin asukkaillekin. Henkilöstön ei tarvitsisi poukkoilla paikasta toiseen ja heillä olisi kollega/kollegoita tukena. Ehkä alalle olisi helpompi saada lisää uusia työntekijöitäkin. Asiakkaan näkökulmasta etuna olisi, että hän olisi koko ajan palvelun äärellä ja jos seuraa haluaisi, sitä saisi ”kämppiksiltä”, mutta yksityisyyskin taattaisiin omalla huoneella. Ja olisihan se omaisillaki yksi huoli vähemmän, kun läheisellä olisi apu lähellä koko ajan.
Minä pahoin pelkään, että niin koti- kuin terveydenhoidosta yleensäkin tehdään yhä enenemässä määrin kovaa bisnestä. Mikä sanelee hoidonlaadun? Rahapa hyvinkin. Esimerkiksi jo nyt Terveystalon ja Pihlajalinnan arvot ovat nousseet miljoonia ellei satoja. No tuloksen takominenhan on niiden tehtävä. Mutta miten se setelin toinen puoli eli palvelun käyttäjä, kuntalainen, ihminen? Huomioidaanko hänen todelliset tarpeet vai saako hän palvelua sen verran mihin hänellä on varaa? Voiko suuret yhtiöt luvata, että nyt mennään ihminen edellä, eikä ne eurot? Voidaanko unohtaa tulevat osingot ja luoda matalankynnyksen palveluja, joita on mahdollista käyttää ”tonnilaistenkin” eli pieni tuloisten. Nyt varmaan joku huomaa palvelusetelin käytön mahdollisuuden? Niin, pitäähän senkin jonkun maksaa. Kenen maksettavaksi se jää? Kunnan jonka asukas asiakas on, vaiko maakunnan joka vastaa terveys- ja sosiaalipalveluista? Minulla ei ole tarkoitus peloitella mahdollisesti tulevan ”MaSo”-uudistuksen takia, mutta totean vain, että se on kyllä täynnä aukkoja, niiden täyttymistä odotan ja varmaan moni muukin! Ehkä teillä jollakin vastaukset jo onkin kun niin innolla ja kiireellä asiaa eteen päin ajatte.
Kunnan tarkoitushan ei edelleenkään ole tuottaa voittoa, vaan laadukkaat ja kustannustehokkaat (kamala sana) palvelut asukkailleen. Tämän vuoksi minä liputan julkistenpalvelujen omalle tuotannolle, niin kauan kuin se on mahdollista! Toivottavasti pitkään, koska uskon, että jos halua ja tahtoa löytyy sekin on edellen mahdollista. Resurssoimalla tarpeeksi ja oikeisiin kohteisiin palvelu kyllä toimii ja paranee. Yhdessä ihmisen, meidän kaikkien edun vuoksi.
Hyvää kevään jatkoa!
Kaarina Torro (sdp)
kaupunginvaltuutettu
Martinniemi/Oulu
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.