Valikko Sulje

Ihana, rohkea Sara Holappa

Sara Holappa_1

Kun demarinuorten yli kahdensadan edustajan liittokokous äänesti toukokuun lopussa liittohallituksen jäsenistä, sai eniten ääniä Sara Holappa. Itse hienosta tuloksesta yllättynyt Holappa on 17-vuotias Pohjois-Suomen demarinuorten aktiivi ja Oulun työväenyhdistyksen jäsen.

Holappa on tiennyt aina, että haluaa osallistua poliittiseen toimintaan. Hän toimi vuosia Oulun kaupungin lapsille ja nuorille suunnatussa osallisuustoiminnassa ollen muun muassa osallisuusryhmänsä puheenjohtaja. Viisitoista vuotta täytettyään hän päätti liittyä demarinuoriin, ja vuotta myöhemmin Holappa täytti myös puolueen jäsenkaavakkeen.

Puoluevalinta ei ollut Holapalle itsestäänselvyys. ­ – Ennen kuin tutkin huolella puolueiden arvomaailmoja, oli minulla vihreistä todella hyvä kuva. Heidän brändinsä on paras. Päädyin kuitenkin demarinuoriin tarkasteltuani enemmän puolueiden poliittista sisältöä.

Holappa haluaa muuttaa demarinuoret järjestöksi, joka kiinnostaa nykyistä enemmän hänen ikäisiään nuoria. – Se vaatii sen, että saamme heräteltyä heissä enemmän mielikuvia. Nyt nuorilla ei ole minkäänlaisia mielikuvia järjestöstämme, Holappa harmittelee.

Politiikassa pitäisi kuunnella

Usein valitellaan, että perinteinen puoluetoiminta ei vedä nuoria puoleensa. Holappa on itse puolueen jäsen, mutta ymmärtää hyvin, miksi jäsenyys ei innosta nuoria.

– Puolueen puolella toimintatavat ovat kieltämättä vanhakantaisia, Holappa toteaa. Hän olisi valmis uudistamaan perinteiset tapahtumat ja viemään toimintaa enemmän sosiaaliseen mediaan.

– Nuorten puolella on täysin erilainen toimintakulttuuri ja ilmapiiri kuin puoluetoiminnassa. Suurin ero on se, että nuoret kuuntelevat aidosti toisiaan. Vaikka monilla on tiukkoja mielipiteitä, kaikki osaavat siitä huolimatta kuunnella ja arvostaa myös muiden näkökantoja.

Holapan ensimmäinen lukiovuosi on juuri päättynyt. Hän tietää jo, mitä haluaa opiskella ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. – Aion opiskella lukion jälkeen yhteiskuntapolitiikkaa tai sosiologiaa.

Politiikka ei ole Holapalle vain väliaikaista nuorisojärjestössä toimimista, vaan hän aikoo olla mukana myös vuosien päästä. – Minulla ei ole mitään pakkoa päästä esimerkiksi kansanedustajaksi, mutta haluan kyllä tehdä poliittista uraa jollakin tavalla.

Sara Holappa on rohkea ja määrätietoinen nuori nainen, joka on aina halunnut vaikuttaa asioihin. Hän on myös valmis toimimaan arvomaailmansa edistämiseksi. Ensi kevään kuntavaalit Holappa joutuu vielä jättämään väliin alaikäisyyden vuoksi, mutta jatkossa hänet nähdään varmasti ehdokkaana ja monipuolisena vaikuttajana.

 

teksti ja kuva: Sanna Husa

 

(tekstiin korjattu Demarinuorten liittokokouksen edustajamäärä)