Valikko Sulje

Päätöksenteossa huomioitava koko hyvinvointialue

Puhuttaessa hyvinvoinnista, usein pääosan saa terveys ja sen hoito. Hyvinvointi on kuitenkin paljon laajempi asia. Yleiskielessä se viittaakin usein vaurauteen ja hyvään terveydentilaan. Toisaalta kokemukseen omasta ja läheistensä elämänlaadusta, mutta myös eri väestöryhmien tarpeisiin kuten käytettävissä oleviin tuloihin, terveydenhuollon ja koulutuksen saatavuuteen ja saavutettavuuteen sekä tasa-arvoon. Tärkeitä asioita huomiotavaksi kaikki.

Itse näen palvelujen oikea-aikaisuuden ja saavutettavuuden todella tärkeänä tavoitteena. Tavoite kuulostaa samalta kuin kuntavaaleissa, mutta se onkin tärkeää edelleenkin. Alue, jolla tulevat päättäjät toimivat on vain suurempi kuin pelkästään oma asuinkunta. Osa tulevan hyvinvointialueen asukkaista olettaa, että kun ehdokas on oululainen niin eihän hän näe sitä huolta mikä pienemmissä kunnissa asuvilla on palveluidensa saatavuuden suhteen. Olen toista mieltä! Vaikka on oululainen, vastuullinen ja ammattitaitoinen päättäjä osaa katsoa palvelujen saatavuutta myös pienemmän kunnan tai kaupungin näkökulmasta. Oulu on nimittäin todella laaja-alainen kaupunki ja meitä asukkaita on myös etäällä kaupungin ytimestä. Joten kyllä, me tiedämme miten tärkeää on, että palveluiden pariin pääsee.

On palvelu sitten saatavissa alueella oleva hyvinvointipisteen, sujuvan joukkoliikenteen tai liikkuvan palvelupisteen avulla. Nykyteknologia ja digitalisaatio ovat hyviä lisiä, mutta ihmistä ihmiselle ei korvaa mikään. Hyvinvointiamme voimme jokainen ylläpitää mahdollisuuksiemme mukaan. Voimme nauttia esimerkiksi upeasta, monipuolisesta luonnosta, läheistemme seurasta, harrastuksista yms. Mutta silloin, kun omin voimin ei pysty hyvinvoinnistaan huolehtimaan, tarvitaan hyvin toimivaa yhteiskuntaa apuun. Ja se apu on turvattava jatkossakin!

Kaarina Torro (sd)
kaupunginvaltuutettu
hyvinvointilautakunnan jäsen
aluevaaliehdokas Pohjois-Pohjanmaalla