Valikko Sulje

Mitä kuuluu Oulun joukkoliikenteelle? Joukkoliikennejaoston jäsen Raine Pernu kertoo.

Oulun joukkoliikenteen järjestämisvastuu siirtyi kaupungille ja sen sekä ympäryskuntien muodostamalle joukkoliikennejaostolle heinäkuussa 2014. Järjestämisvastuun muutoksen yhteydessä reitistö, linjanumerot ja aikataulut laitettiin kokonaan uuteen uskoon. Uudistus……

Tuija Pohjola kirjoittaa: Nuorisotakuun rahat käyvät kohta vähiin otsikoi Kaleva 13.3.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Sanomalehti Kalevassa. Nuorisotakuurahat ovat jo radikaalisti romahtaneet ainakin Oulun näkökulmasta. Työllistämisen toimenpiteissä olevien työttömien prosentuaalinen osuus on laskenut  parin vuoden aikana……

Pohjois-Suomen Demarinuoret: Hallituksen nuorisopolitiikka täysin hakoteillä – Kokonainen sukupolvi jäämässä heitteille

Suomeen on syntynyt nuorten aikuisten sukupolvi, joka ei ole koskaan päässyt kiinni vakituiseen työhön. 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alussa syntyneille vakuuteltiin jo koulutiellä, että suurten……

Konsensuksesta kolmen valtaan

Kirjoitus on julkaistu ensimmäiseksi Sanomalehti Kalevassa (17.3.2016) Tämän valtuustokauden alussa solmittiin nk. valtuustosopimus. Sopimuksessa kaikki puolueet sitoutuivat YHDESSÄ katsomaan koko Oulua koskevia, isoja kokonaisratkaisuja, joiden……

Vuosien työ on kannattanut: Tuija Pohjola on ylpeä Oulun liikuntapalveluista

Maanantaiaamuna Raksilan uimahallilla on iloinen ja odottava tunnelma. Aulassa istuvalle esikouluryhmälle kerrataan rauhallisella äänellä uimahallin säännöt. Pian koko ryhmä on ehtinyt suihkutilojen kautta altaaseen, ja……